Etusivu Esittely Uutiset Koirat Pentuja Pentueet Linkit Galleria


E S I T T E L Y


  Hei, ja tervetuloa kotisivuillemme!

Olen Vera Viteli ja kasvatan hyvin pienimuotoisesti pitkäkarvaisia collieita kennelnimellä Minhir.

Näiltä sivuilta löydät tietoa mm. koiristani, kasvateistani sekä suunnitteilla olevista pentueista.

Tällä hetkellä asun Tampereella kolmen koirani (Kimppis, Piu & Mau) kanssa, joista jokaisesta löydät enemmän tietoa kunkin omalta sivulta, vasemman reunan Koirat-linkkiä klikkaamalla.


  Collieharrastukseni alkoi vuonna 1997 saadessani ensimmäisen pk. collieni, Minnin, ollessani 7-vuotias. Minni tuli meille Eestistä hieman yllättäen, ja otti heti paikkansa rakastettuna kaverina ja perheenjäsenenä.

Minni ei ollut jalostus- tai näyttelykoira, mutta kaikista pienistä omituisuuksistaan huolimatta se oli minulle maailman paras koira. Minnin luonne ei aina ollut mitä helpoimmasta päästä, mutta yhdessä kasvoimme silti isoiksi ja vanhoiksi ilman isompia ongelmia.

Minni nukkui pois kauniina kevätpäivänä 26.3.2009, lähes 12-vuotiaana, kun takajalat eivät enää kantaneet maailman rakkainta ja viisainta koiravanhusta.


  Kimppis (Black Elles Day Dreamer) saapui meille vuonna 2003 Minnin seuraksi ja mahdolliseksi harrastuskaveriksi minulle.

Kimppiksen kanssa treenattiinkin TOKOa ja käytiin jonkin verran näyttelyissä, joista parhaimpana saavutuksena tähän asti CACIB & VASERT erikoistuomarilta Joensuun kansainvälisestä näyttelystä vuonna 2008.

Kimppiksellä on ollut kaksi pentuetta, joista ensimmäinen on rekisteröity Black Elles -kennelnimelle, koska pentujen syntyessä olin vasta 16-vuotias, eikä omaa kennelnimeä ollut mahdollista silloin vielä saada.

Tällä hetkellä Kimppiksen seurana asustelee kaksi sen ihastuttavaa tytärtä kahdesta eri yhdistelmästä - "Piusta" ja "Mausta" lisää niiden omilta sivuilta.

Kimppiksestä, joka on osoittautunut olevan painonsa verran kultaa niin koti- kuin jalostuskoirana, sekä kaikista neuvoista ja avusta suuren suuri kiitos Anjalle & Eijalle!



  Kasvatustyöni on erittäin pienimuotoista - tähän mennessä kolme pentuetta neljässä vuodessa. Jokainen pentue on pitkällisen mietinnän ja harkinnan takana. Kaikki Minhir-pentueet ovat vain ja ainoastaan sellaisia, mistä voisin itsekin ottaa koiran - kasvatan siis nk. itseäni varten.

Koska haluan taata jokaiselle koiralleni tarpeeksi omaa aikaa ja tekemistä, olen myös sijoittanut muutaman koiran muualle. Koiran sijoittaminen ei kuitenkaan minulle tarkoita sitä, että sen olisi välttämätöntä jatkaa sukuaan (kuten eivät ole nämä sijoittaneenikaan tehneet).

Ehdoton maksimimäärä pentueita per narttu meillä on kaksi. Kaikki jalostukseen käyttämäni koirat ovat terveystarkastettuja, tervepäisiä, perusterveitä sekä vähintään 2,5-vuotiaita ja mielellään reippaasti vanhempiakin (en suosi pentujen tekemistä pennuilla, vaan koirat saavat rauhassa kasvaa ja kehittyä aikuisiksi) sekä näyttelyissä minimissään SA:lla (ent. ERI) palkittuja.

Luonteen puolesta suosin tasaisia koiria, jotka tarvittaessa myös ovat valmiita toimimaan ja tekemään, ja jotka tulevat toimeen ihmisten ja muiden koirien kanssa. Jalostukseen käyttämäni koirien tulee olla ääni- ja alustavarmoja, sekä omistaa kyky olla sen isommin stressaamatta normaalielämästä vaihtuvine tilainteineen ja paikkoineen.


  Pai
Olen myös myynyt yhden koiristani pitkän ja vaikean pohtimisen jälkeen aikuisena uuteen kotiin.
"Pai" (Black Sara's Creme Caramel) muutti pentuna luokseni alkuvuodesta 2007. Pai oli mitä mainoin harrastuskaveri, ja sen kanssa treenattiinkin agilitya ja pk-hakua.

Ajan myötä Pai kuitenkin vaikutti olevan jotenkin ulkopuolinen emän ja kahden tyttären laumassa, enkä omasta elämän tilanteestani johtuen kokenut kykeneväni tarjoamaan sille riittävästi sen tarvitsemaa kahdenkeskistä touhumaista ja tekemistä, mitä se olisi mielestäni vaatinut ollakseen onnellinen koira.

Pai löysikin mitä loistavimman kodin Lahdesta kesällä 2011 - Eveliinalle ja Petrille valtavan iso kiitos mitä loistavimman ja rakastavimman kodin tarjoamisesta Paistiaiselle!:)


  Tällä hetkellä koirien kanssa touhutaan oikeastaan pelkän normaaliarjen merkeissä oman ajanpuutteen vuoksi. "Harrastamme" siis juuri nyt lähinnä vain lenkkeilyä, sienestystä ja pyöräilyä:))

Olen Suomen Kennelliiton kehätoimitsija (kurssi v. 2005) ja suorittanut hyväksytysti myös SKL:n kasvattajan peruskurssin vuonna 2008.

Koiramaisissa luottamustoimissa olen toiminut Suomen Collieyhdistyksen Nuorisotoimikunnan puheenjohtajana (2007-2009), sekä ACP-klubin sihteerinä ja hallituksen varajäsenenä.

Kiitämme vierailustasi sivuillamme:) Mikäli mieleesi nousi jotakin kysyttävää esimerkiksi koiriini liittyen, lähetä vaikkapa sähköpostia.

Mikäli pitkäkarvainen collie rotuna kiinnostaa, on koiriini myös mahdollista tulla tutustumaan.

Toivottavasti viihdyt kotisivuillamme, ja tervetuloa toki uudestaankin:)


terveisin,
Vera & koirat